Kuten jo blogini luonnehdinnassa mainitsen, tästä blogista on syyttäminen Parasta Veljentytärtäni, jonka blogilla viivähdin naureskelemassa ja kommentoimassa sunnuntaiaamun ratoksi. Lisäksi syytän myös parin muun nuoren naisen ylläpitämää blogia. Yhteistä näille blogeille on kyky kirjoittaa paskoista asioista hauskasti.

Nyt, kun pääsyylliset on löydetty, voisi siirtyä asiaan, jos sellaista olisi. Ehkä en ole pahimman sorttinen valittajaluonne, kun pitää pysähtyä miettimään, mistä sadattelisi ja miksi kiroilisi.

No. Pysytään blogiaiheessa. Että onhan se yhtä perkelettä, kun aina pitää kirjoittaessa(minun siis)pyrkiä helevetinmoiseen fiksuuteen ja tietämykseen. Ainakin siis tunnistan tommosen tarpeen ittessäni. Niin jotta tämän blogin tarkoitus on ottaa siihen välimatkaa, siihen vitun fiksuuteen. Siis siihen pyrkimiseen. Ja tuulettaa tunteita, kun tuuletuttaa.

Kun lukee noita nuorten kirjoituksia, muistaa hämärästi ne ajat, kun osasi nauraa kaikelle tai käytti sitä defenssinä, kun ei v***u muuten elämästä selvinny(huom. 23-vuotiaat ja sen lähistöillä pyörivät: meikäläisen näkökulmasta olette vauvoja ja tulette olemaan vielä viiskymppisinäkin, kuten itse olen isäpapalle - koska silloinkin olen lähemmäs kolkyt vuotta vanhempi kuin te). Muistan, kun Paras Esikoiseni löysi minun ja Edesmenneen Ystäväni - jonka edesmenon kanssa minulla ei siis ole muuta tekemistä kuin korkeintaan stressiä lisääväänä tekijänä - kirjeenvaihdon. Hän nauroi välillä katketakseen ja ehdotti kirjeenvaihdon julkistamista. Sanoin siihen kuivasti, että kuljen mieluummiin vapaalla jalalla vapain käsin: niin E.M.Y:n kuin omakin entinen siippani olisi luultavasti katkonut käteni estääkseen tulevat kirjoitusprojektit. Huumorimme miehistämme puhuttaessa kun ei ollut mitenkään lempeää. Edesmennyt Ystäväni kuolikin sitten sinkkuna ja niin taitaa perkele käydä meikäläisellekin. Ei silti, että sitä surisin - valintani eivät ole olleet kaikistellen kovin laatutietoisia, mitä mieltä entiset siippani lienevät omasta valinnastaan suhteessa minuun. Tässä olisi taas pyörittelyn ja filosofoinnin aihetta vaikka muille jakaa(ei ole hyvää eikä pahaa jne.lässynlässynsaatana), mutta jätän sen isosisko Kissanpäivin huoleksi - se se jumankekka jaksaa. Hohhoijaa.

Meillä on siis selkeä työnjako: Kissanpäivi keskittyy enimmäkseen tylsään ja "kasvattavaan"pohdintaan, kun taas meikä puhuu askaa, perkele. Lätinät lätinöinä - täällä on tilaa rehellisille tunteille. Että täällä vittumainen on vittumaista eikä "haasteellista". Uah.

Jos joku nyt kuvittelee olevansa jonkun persoonansa palasiksi jakaneen hullun blogilla, niin onneksi olkoon: bingo!