On se vaan outo juttu tuo palaute. Heti, kun joku vähän kommentoi ja silittää myötäkarvaan - oli sitten kissa tai kiroileva täti - niin täällä ollaan kummasti virkkuna ja valmiina suoltamaan lisää askaa tai paskaa. Luikija saa päättää lukiessaan.

Että vaikka olis kuinka päättäny, että vittu en kyllä kirjota enää ikinä ja ketä kiinnostaa ja tähän vaan tuhrautuu sekin vähä aika, minkä vois vaikka käyttää tuon vitun kaaokseen siivoamiseen, joka alkaa n.viiden sentin päästä tästä koneesta jne.,niinni heti, kun joku sanoo, et kylläpä nauratti, tai vaik et olipa viisasta, ni eiku silmä kirkkaana koneella ja näpynäpy. Semmonen naruista vedettävä marionetti sitä on vielä viiskymppisenäki, perkele.

Äskenki makasin reporankana sängyllä ja oli muka paha olo ja mahassa kiersi ja sitä rataa. Nii het, ku ol mesits inboxissa, niin heippa väsyt ja pahat olot. Mut on huomattu! Mua rakastetaan! Mä oon hyvä! Paras, perkele! No, siis paras mahollinen minä. Kissanpäivi saa pohtia tätä jutskaa "sivistyneesti", jos huvittaa. Ans mä arvaan...hmmm...juu, et me tunnistetaan ittemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja et ilman sitä vuorovaikutusta...plääh, emmä jaksa ja eihän se homma mulle kuulukaan. Hoitakoon ne, joita huvittaa - meikä hehkuttaa omaa erinomaista ihaanuuttaan.

Jumankekka. Nyt ei Kiroileva Tätikään mieli näin virkistyneenä keksi mitään nekatiivista sanottavaa. Mutta toisella kertaa sitten.

PS. Yks Kiroilevan Tädin sydänbestis on sanonu, et se ainaki aikoo pysyä nekatiivisena("sää oo aina nin nekatiivinen", sanoo muut hämäläiset hälle). Että ku perkele on, nii sitte on. Mihin mää, et "ov vaa!"